Wednesday, January 11, 2012

Creativity

Luovuuden into on vihdoin alkanut pikkuhiljaa hohtamaan sisälläni ja viikkojen suunnitelmat pääsivät vihdoin käytäntöön kun ostin Suomalaisesta Kirjakaupasta itselleni setin öljyvärejä, siveltimiä, uusia kyniä sekä luonnoskirjan!



Pitkään on jo suunnitelmissa ollut että maalaan taulun isovanhemmilleni. Vaarilla todettiin keuhkosyöpä, en ole aikoihin käynyt heidän luonaan saati piirtäny tai maalannut. 8( Joten virheen korjatakseni aion ilahduttaa molempia öljyvärimaalauksella! Eilen tein pari luonnosta uuteen luonnoskirjaan ja tänään aloitin maaleilla sotkemisen.


Maalaan meduusoja. >DD Toivon mukaan onnistun tavoitteessani koska haluan todella tämän työn olevan hieno. ;___; Niin itseni kuin isovanhempieni takia. Toistaiseksi olen ollut äärettömän tyytyväinen, ja toivon mukaan sama mielipide on yhä huomenna voimassa kun jatkan maalaamista. :3 Käväisin myös Ellan kanssa kahvittelemassa (tai oikeastaan pirtelöimässä) maanantaina ja sain samalla viime vuoden puolella lainatut vaatteeni vihdoin takaisin.


Maalaamisen lisäksi olen myös piirrellyt suunnitelmia erilaisista silmämeikeistä ja testasinkin yksi päivä vähän tavallisesta poikkeavaa silmämeikkiä huvikseni kotona.



Olin viikonloppuna iskän luona jälleen koiravahtina ja sain lainaksi kirjan jota olen himoinnut päästä lukemaan jo melkein vuoden verran. Yakuza Moon, japanilaisen gangsterin tyttären elämänkerta, josta olen kuullut paljon kehuja, lepäilee tällä hetkellä yöpöydällä iltojen riemuksi. Nyt katoan takaisin katsomaan sarjaa The United States of Tara. Hyvää yötä~



Good evening everyone. I hope you're doing well. Lately I've been in a very artsy mood, and I finally got myself oil painting materials so I can paint actual paintings. My grandpa was diagnosed with lung cancer some time ago, and I decided to cheer both my grandpa and grandma by painting for them. I'm not really good at expressing love to my relatives or family, but painting is a way I usually like to use to show it to them. I made some sketches of jellyfishes yesterday and today I got to actually start the painting, it's not nearly done yet but if I manage to actually make it look good, I'll consider showing it to you readers. xD 
Other things I've been up to... well I met Ella after a long time, got my borrowed clothes back and we had a little chit chat moment in Helsinki. I also have drawn some models of different eye makeup styles and actually tried something out of the usual with my new makeup palette. n__n My dad borrowed me a book last weekend, which I've been longing to read for almost a year already. It's called Yakuza Moon, and it tells the  life story of Shoko Tendo, a Japanese woman who is a yakuza boss' daughter. Member of a girl gang, drug user, all in all a very delinquent young lady until she realized where her life was going. I haven't even started the book yet but I'm really looking forward to it. :3 

That's all for now, good night~

2 kommentia:

  1. Maalaa pelkkiä hohtavia meduusoja pimeässä. Semmoinen taulu kelpaisi itsellekin.

    ReplyDelete
  2. Semmoisia on tullutkin maalattua, taulu on hienosäätöä vaille valmis. :D

    ReplyDelete